Rewarding

Mua on alkanut ärsyttää oma saamattomuuteni kouluhommien kanssa. Eikä se kai ole sitä ainoastaan vaan sitä, että koulu- ja työpäivien jälkeen olen niin väsynyt, että en halua edes miettiä rästissä olevien tehtävien tekemistä niiden tämänhetkisten tehtävien lisäksi.

Tästä se idea sitten lähti. Kirjoitin kalenterini viimeiselle sivulle listan tehtävistä mitä pitää suorittaa tämän vuoden aikana, lista on jaettu muutamiin eri etappeihin ja kun olen vetänyt yli tarpeeksi monta tehtävää saan palkita itseni ostamalla tiettyjä asioita jotka löytyivät ostolistaltani jonka vähän aikaa sitten täällä esittelin tai sitten ihan vain tekemällä jotain kivaa. :) Kun olin yläasteella vanhempani olivat aika tarkkoja siitä, että luin kokeisiin joten aina kun luin kokeeseen sain palkinnoksi viettää yhtä monta tuntia netissä! Ja hei, kun olin 13-15-vuotias ei juuri parempaa asiaa ollut maailmassa kun puhua mesessä kavereille. ;)

Kuvat eivät oikeastaan liity muuten tähän oman itseni palkitsemiseen kun siten, että tämä tuote on sellainen jonka piti olla palkintoni kun saan harjottelupaikan, mutta poikaystäväni ehti ensin. 

Eilen oli hieno päivä, koska sain yliviivata listalta toisen jutun viikon sisään ensimmäisestä jutusta! Tämä oli Logistiikan tentistä läpi pääseminen. Siihen meni pari vuotta. Nyt on enää muutama juttu siihen kohtaan, että saan itseltäni luvan hemmotella itseäni! ;) Lähden poikaystäväni kanssa ensi viikolla pienelle kaupunkilomalle joten ehkä sitä ennen suoritan nämä tehtävät ja ostan sieltä sitten Saint Laurentin cardholderin. ;)

Kaunis Louis Vuitton pussi odotti olohuoneen pöydällä illalla kun tulin töistä raskaan viikon (viikkojen) jälkeen. Väsyneet kasvot muuttuivat aika nopeasti hymyileviksi tämän nähtyä. :')

Lista koostuu niin rästikoulutehtävistä, harjoittelupaikan saamisesta ja suurin kaikista, opinnäytetyön valmistuminen. Palkinnot voivat olla mitä vain: viinipullo, lounas poikaystävän kanssa kiinalaisessa ravintolassa, kasvohoito, joku kauan ihailema asuste... I name it, I do it, I get it.

Nimikirjaimet painettuna avainkoteloon sai minut hymyilemään vielä enemmän! Jännä miten niin pieni asia voi tehdä lahjasta persoonallisemman! En olisi itse ikimaailmassa tajunnut, että noinkin voi tehdä.  Olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä lahjasta! 

Nämä palkinnot ovat minulle siis vain tapa motivoitua paremmin ja saada asiat tehtyä edes vähän nopeammin. Lienee sanomattakin selvää, että mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta kun saa jonkun koulutehtävän palautettua ja kivi vierähtää pois sydämeltä! Sehän se on se kaikista palkitsevin asia. :)

7 kommenttia:

  1. Hih, kuulostaa tutulta ;-) Ne on ne pienet kannustimet, mitkä kannustaa jatkamaan ja tarttumaan niihin ei niin mieleisiin juttuihn!

    Itse juurikin suunnittelen, millä aion itseni palkita kun valmistujaispaperit on kädessä ;-)

    VastaaPoista
  2. Elina: Valmistujaiset nyt on vähintäänkin hyvä syy palkita itsensä! :)

    Haveaniceday1: On! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla ei jotenkin tuo palkitsemissysteemi enää toimi :D Ennen toimi! Ala- ja yläasteella sain äidiltä RAHAA hyvistä numeroista :D Ja taisinpa saada vielä lukiossakin, LOL. Minähän oon niin rahanahne että kyllä se "porkkana" ainakin minua motivoi, kun tosiaan siihen aikaa ei liiaksi taskurahaa ollut :D

    Mutta nykyään tuo palkitseminen ei tosiaan toimi, kun jonkun kalliimmankin jutun ostamiseen ei enää tarvitse säästää niin kauan. Toki esimerkiksi kalliisiin laukkuihin joutuu säästää useita kuukausia, mutta pienempiin hankintoihin rahaa löytyy helpommin.

    Minäkin kyllä tarvitsisin jonku potkun persauksille että saisin viimeiset uupuvat tentit tehtyä! Pitäisi vissiin keksiä tarpeeksi hyvä palkinto :DDD

    VastaaPoista
  4. Linda: Mä oon nykyään aika säästeliäs enkä raaski tuhlata rahaa ja ostaa itselleni mitään vähänkään hintavampaa ja yleensä tarvitsenkin jonkun syyn siihen, että ostan jotain. :D

    VastaaPoista
  5. Mistä nuo nimikirjaimet tulevat?Olen luullut että nimesi on Lotta...?:DD

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Lotta on mun lempinimi! :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -