The To Do List

Olen viime vuosina keskittynyt ymmärrettävästi koulunkäyntiin ja siinä ohella käynyt paljon töissä joten sellainen itseään kehittäminen on jäänyt vähemmälle. Sellaisien asioiden joko tekeminen tai oppiminen jotka eivät välttämättä ole niitä hyödyllisimpiä tai tarpeellisimpia mutta haluaisin kuitenkin toteuttaa. Asioita joita tekisin vain itseäni varten. Tästä sainkin idean uudenlaiseen to do -listaan. Tähän listaan ei muuten kuulu yksikään koulutehtävä!

Toki tämäkin vuosi tulee olemaan rankka kun yritän saadan viimeiset opintoni pakettiin ja kirjoitan opinnäytetyötä parhaillaan mutta luulen, että saan siihenkin lisää energiaa siitä, että teen myös samalla joka viikko jotain ihan vain itseäni varten. Ei sillä, että opiskelu ei olisi itseäni varten, todellakin on, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan!

Kun olin viime vuoden puolella kampaajalla luin Anna-lehdestä Maria Veitolan kirjoittaman artikkelin siitä miten ihmisillä on taipumus päättää etukäteen mistä ei pidä ilman, että edes kokeilee. Esimerkiksi naiset kieltäytyvät saunaoluesta sillä ovat päättäneet, että eivät pidä oluesta. Todellisuudessa he eivät kuitenkaan ole aikoihin maistaneet olutta ja juurikin sen vuoksi, että ovat päättäneet joskus etteivät pidä siitä. Artikkelissa Maria kertoi, että on haastanut itsensä kokeilemaan joka päivä jotain uutta. Ihana asenne, itselleni se varmasti tuottaisi vähän ongelmia ihan joka päivä haastaa itsensä kokeilemaan jotain uutta joten minulle to do list on myös uusien asioiden kokeilu ja siltä omalta comfort zonelta pois astumista. :)


Niin kuin olen aiemmin kertonut niin lähtee poikaystäväni armeijaan ensi viikon lopussa ja minulla on kaksi vaihtoehtoa. Voin joko a) Olla todella surullinen, istua yksin kotona viikot murehtimassa ja nauttia ainoastaan viikonloppusin elämästä kun Joonas on kotona, tai b) Nauttia viikoista, tehdä juuri niitä asioita mitä vain minä itse haluan tehdä ja ihan yksinkertaisesti päättää, että vuodesta tulee aivan mahtava!

Ei varmaan tarvitse miettiä kumman vaihtoehdon valitsen! ;)

2 kommenttia:

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -