Sparkle

Eilen oli aika juhlia ystäviemme häitä kauniissa Katajanokan miljöössä. Kesän viimeisillä häillä on aina korkeat odotukset mutta täytyy sanoa, että näissä häissä ne ylittyivät jo ennen vihkiseremoniaa. Voiko täydellisempää paikkaa vihkimiselle olla meren rannassa auringon paisteessa? Enemmän häistä myöhemmin jos vaan saan luvan uudelta aviopariskunnalta jakaa muutaman kuvan tästä ihanasta päivästä. Tässä kuitenkin omaa asuani! 

Mekko Derhy // Laukku Mango // Kengät Jimmy Choo // Rannekoru Tiffany&Co

 Mekko ja asusteet löytyivät omasta vaatekaapista tällä kertaa eikä mitään uutta tarvinnut ostaa. Mekkoni on ostettu muistaakseni vuonna 2006 ja sitä on käytetty viimeksi silloin kun täytin 17-vuotta joten näin upea mekko ansaitsi mielestäni päästä vielä päälle ja näin tärkeään juhlaan. Mekosta on vähän paljetteja päässyt ajan saatossa putoamaan ja huomasin kauhukseni myös matkalla juhlapaikalle, että siinä oli jotain läikkiä joita ei kotona olevassa valossa näkynyt. No tälläista sattuu ja onneksi ne olivat kuitenkin melko näkymättömiä ja paljettien kimallus auringossa vei huomion.

Meikin pidin simppelinä ja totta puhuen mulla ei näiden ripsien kanssa tee mieli meikata hirveästi sillä koen, että siihen ei ole tarvetta. Ripset ovat jo itsessään niin ihanat ja näyttävät, että muun kikkailun voi suosiolla jättää väliin. Jos itse haaveilette ripsistä tai on huoltoaika tulossa niin muistattehan Salon Duessassa ripsiä tekevän Heidin tarjouksen joka on voimassa tämän kuukauden ajan eli uudet ripset 60€ ja huollot 40€. Mä olen ollut ihan mahdottoman tyytyväinen näihin ripsiini ja suosittelen lämpimästi! :) Heidiin saa yhteyttä numerosta 09-604882.

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -